Näillä sivuilla esittelemme SADOIN SÄHKÖKITAROIN-levysarjaa, joka sisältää tunnettuja ja tuntemattomia rautalankaäänityksiä eri vuosikymmeniltä.
Sarjassa on mukana kaikki Suomessa 1960-luvulla julkaistut Rautalankalevytykset. Lisäksi mukana on runsaasti ennen julkaisematonta materiaalia usealta yhtyeeltä ja kitaristilta: The Sounds, The Esquires ja Remu Aaltosen The Steelers vuodelta 1963. The Strangers vuodelta 1962 sekä paljon muuta julkaisematonta materiaalia 1960-luvulta. Mukana on myös mittava kattaus harvinaista ja ennen julkaisematonta materiaalia aina 1990-luvulle asti.
Sarja valmistui vuoden 2017 lopulla. Vuosien työn tuloksena sarjassa on 10 osaa, yli 300 kappaletta ja noin 250 sivua kuvaa ja tietoa bookleteissa.
Tutustu tarkemmin sivujemme kautta.
LevytSarjan pohjalta julkaistiin myös SADOIN SÄHKÖKITAROIN-kirja keväällä 2020. Kirjan 2. painos ilmestyi 2022. Lisää tietoa kirjan julkaisusta Facebook-sivuiltamme
Sivuiltamme voit myös kuunnella Sadoin Sähkökitaroin-ohjelmasarjaa. 20-osaisessa sarjassa käymme koko suomalaisen rautalangan historian läpi. Ohjelman on käsikirjoittanut ja tuottanut Jari Moberg ja toisena käsikirjoittajana ja juontajana toimii Janne Örnberg.
Sadoin Sähkökitaroin -10-osainen radio-ohjelmaTervetuloa Rautalangan Maailmaan!
Tuskin minkään muun levyn kuin The Sounds-yhtyeen ”Emman” julkaisu 23.1.63 on vaikuttanut yhtä merkittävästi suomalaiseen musiikkielämään. Nimittäin levystä voidaan laskea alkaneen kokonaan uusi luku levyteollisuudessamme – levyn tavattoman menestyksen vuoksi nuoriso sai vihdoin ja viimein itse mahdollisuuden soittaa levyille ikäpolvelleen tarkoitetun musiikin. Tästä asiasta löytyy kyllä muutama aikaisempi kaupallisesti epäonnistunut esimerkki mutta ne jäivät lähinnä marginaali-ilmiöksi.
”Emma” nousi komeasti listoille ykköseksi ja levitti tehokkaasti rautalankamusiikin nimellä tunnetun tyylin ilosanomaa twistin tahdissa koko maahan. Suomi eli voimakasta rautalankakuumetta ellei peräti -hysteriaa, (jota tosin hieman varjosti samanaikainen tangobuumi) ja lukuisista kellareista kumpusivat ilmoille putkiradioilla vahvistettujen sähkökitaroiden aikuisten mielestä korvia raastavat sulosoinnut. Ja monet innokkaat, joilla kitaraa ei vielä ollut, yrittivät saada sellaisen aikaiseksi Tekniikan Maailman julkaiseman rakennusohjeen avulla. Keskeneräisiksihän ne monessa tapauksessa jäivät.
Suomilangalla oli kuitenkin jo ennen ”Emmaa” oma hieman varjoon jäänyt ja osin selvittämätönkin historiansa: nimittäin Musiikki-Fazer julkaisi kaksi edes jollain tavoin rautalankasoundista singleä niinkin aikaisessa vaiheessa kuin 1961. Asialla oli studiokokoonpano The Satellites, jonka tuotokset eivät olleet puhdasta kolme kitaraa ja rummut-pohjaista rautalankaa vaan sisälsivät muitakin instrumentteja. Mutta ajatuksessa oli järkeä ja suunta oikea. Hämäyksen vuoksi levyt julkaistiin ruotsalaisella numeroinnilla.
Levytukku Oy haisteli sekin hieman tuulen suuntaa vuonna 1961 julkaisten Heikki Laurilalta yhden sähkökitarasinglen. Seuraavana vuonna yhtiö levytti samoissa merkeissä kitaristi Herbert Katzia. Näiden levytysten innoittajana lienee toiminut tanskalaisen Jörgen Ingmann, jonka ”Apache” oli Suomessakin tuttu.
Ihka ensimmäinen vain täkäläisille markkinoille tarkoitettu todellinen rautalankasingle julkaistiin yllättäen ja vähin äänin vuoden 1961 lopuilla. Asialla oli ruotsalaisen The Spotnicks-yhtyeen soolokitaristi Bo Winberg, joka oli myös elektroniikkanero. Hän teki autotallissaan Musiikki-Fazerilla tuottajana toimineen Osmo Ruuskasen toimeksiannosta trikkinä neljä levynpuolta, joista valittiin kaksi ensimmäiselle singlelle, esittäjäksi keksittiin nimi The Feenades. Levy ei kuitenkaan myynyt juuri lainkaan ja loput esitykset jäivät odottamaan parempia aikoja.
The Spotnicksin ohella muillakin ruotsalaisilla yhtyeillä oli erittäin suuri merkitys suomalaiselle rautalangalle, niitä kun nähtiin Suomessa oikein livenä. Ensimmäisenä tuli The Violents vuonna 1962 ja samana vuonna The Adventures teki laajan kierteen maassamme levittäen ansiokkaasti sähköistä sanomaansa. Ja tietenkin erityisesti englantilaisella The Shadowsilla oli oma kiistämätön paikkansa eräänä isona esikuvana.
Rautalankaan oleellisena elementtinä liittyvää kaikulaitetta oli Suomessa kuultu livenä jo maaliskuussa 1961 hollantilaisen The Blue Diamondsin keikalla, jolloin se esitti lauluohjelmistonsa ohella myös muutaman rautalankainstrumentaalin. Tuskinpa kovin moni paikalla ollut ymmärsi tapauksen historiallista arvoa.
Suomen ”virallisesti” ensimmäinen rautalankayhtye, The Strangers, perustettiin vuonna 1961 ja seuraavana vuonna keikkailevia yhtyeitä alkoi maassamme olla enemmänkin.
Ensimmäinen levylle asti yltänyt amatööriyhtye oli The Savages, joka syksyllä 1962 säesti Anki Lindqvistiä yhdellä singlellä, mikä ei vielä edustanut rautalankaa. Samoihin aikoihin myös The Strangers vieraili studiossa tekemässä ensimmäiset rautalankaäänityksensä, joista osaa käytettiin elokuvassa ”Vaarallista vapautta”, jossa yhtye myös esiintyi.
Suomilangan todellinen levytetty historia alkoi kuitenkin faktisesti ”Emmasta” ja levy-yhtiöille tuli sen menestyksen vuoksi tavaton kiire löytää omiin talleihinsa yhtyeitä jakamaan kakkua. Levysarjan ensimmäisessä osassa pääsemme kevääseen 1963, mihin mennessä suomilangan tuotteita oli kaupoissa jo huomattavan iso pino. Tämä oli hyvä alku, mutta lisää oli tulossa, ne kuulet seuraavissa osissa. Pysy kuulolla.
Rock-laulaja ja tuleva rautalankamuusikko Timo Jämsen lauloi levyllä vuonna 1960: ”Pistä rautalangat soimaan niin saat nuoret karkeloimaan”. Pätee tänäkin päivänä -let´s twist again!
Hannu Nyberg, suomirocklogi
Suomalainen rautalankalevytuotato alkaa ottaa ensimmäisiä varovaisia askeleitaan jo 1961, mutta vasta The Soundsin ”Emman” julkaisu tammikuussa 1963 räjäyttää potin. Suurin osa levy-yhtiöistä rientää heti apajille ja alkuvuoden sekä kevään mittaan julkaistaan tuhti nippu rautalanka- ja sähkökitarasinglejä. Tällä kakkososalla tarina jatkuu ajallisesti alkusyksyyn 1963 ja tutustumme muutamaan uuteen yhtyeeseen The Strangersin poistuttua levytyskuvioista Euroopan kiertueelleen sekä kuulemme ensitahdit tulevasta tanssivillityksestä, mikä seuraavina vuosina valloitti hieman maailmaakin. The Strangersille tarjottiin muuten Pariisissa levytyssopimusta, mutta Scandian toinen omistaja Harry Orvomaa kielsi sen tekemisen. Siinäpä vasta reilu ja viisas mies!
Levysarja pyrkii äänitteiden osalta noudattamaan alkuperäistä julkaisujärjestystä, mutta koska se ei ole kaikilta osin ole tarkasti tiedossa ovat kokoajat ottaneet pientä taiteellista vapautta järjestyksen suhteen ja muutenkin, esimerkiksi neljä Heikki Laurilan esitystä peräkkäin olisi ilman muuta liikaa kelle tahansa.
Olisi todella hauskaa, jos käytössä olisi kesältä 1963 vanhoja kunnon Suosikki 100-levynmyyntitilastoja, joista selviäisi rautalangan todellinen kaupallinen suosio muidenkin levyjen kuin vain ”Emman” osalta. Mutta tilastoja ei ole, ne nimittäin alkoivat ilmestyä vasta numerossa 10 pahimman villityksen mentyä jo ohi. Vilkaistaan kuitenkin tuolloista tilannetta eli syyskuussa 1963 listoilla oli parhaimpana rautalankana sijalla 10 The Strangers ja ”Kolme kitaraa”. The Soundsin ”Emma” oli jo alamäessä (41.), sen sijaan yhtyeen ”Muurari” (19.) ja ”Kulkuri” (28.) olivat vielä vahvasti kuvassa mukana. The Scaffolds oli edustettuna kahdella esityksellä, ”Katariinan kammarissa (31.) ja ”Tullalla Twist” (53.), samoin The Adventurers, jonka ”Letkajenkka” ja ”The Wind” olivat sijoilla 24 ja 34. The Savagesin ”Tempo Rary” keikkui listan puolessa välissä, The Esquiresin ensilevy ”Juokse sinä humma” sijoittui puolta paremmin (26.)
Ammattilaisyhtyeillä oli niilläkin pientä suosioita, The Destroyersin ”Rullaati twist” sekä Rautalanka Oy:n ”Hepokatti” ja ”Vainikainen” sinnittelivät urheasti listan loppupäässä. Hieman yllättäen Heikki Laurilan ”Kolmas mies” oli peräti sijalla 33. Suomilangan osuus listalla oli kaikkiaan 14%, ei ollenkaan huonosti. Jos Suosikin lista olisi julkaistu jo kesäkuulta niin ei ole huono arvaus, että suomisähkökitaroiden olisi voinut olla jopa 6-10 prosenttiyksikköä suurempi, ts. noin joka viides tai neljäs levy. Sen sijaan ulkomaiset rautalangat olivat syyskuussakäytännössä mennyttä aikaa, The Shadows ja The Spotnicks sekä pari muuta yhtyettä sentään olivat pelissä mukana, kärkisijoille ei niilläkään olut asiaa. Ykköslevynä oli muuten Taisto Tammen ”Tango merellä”.
Suomilangan kiihkeä taivutus jatkuu seuraavassa osassa ja lupaamme, että sähköinen tunnelma sen kun tiivistyy ja vahvistimien tehot yhä vain paranevat!
Hannu Nyberg, suomirocklogi
Kesä 1963 oli kuuma ja rautalangat kaikuivat twistiä Suomen suvessa peittäen alleen jopa hyttysten ininän. Kitarainstrumentaalien levytuotanto oli vielä hyvässä hapessa ja uutta singleä pukkasi tasaiseen tahtiin. Syksyllä innostus alkoi selvästi laantua kautta linjan ja erityisen pahana takaiskuna rautalangan ystäville voidaan pitää The Soundsin instrumentaalilevytysten lopumista siltä erää. Muutama uusi amatööriyhtye onneksi sentään pääsi vielä studioihin esittelemään taitojaan ja yksi uusi levy-yhtiökin ilmestyi muita myöhemmin markkinoille.
Levysarjan kolmannessa osassa pääsemme vuoden 1963 loppuun ja hieman kurkistamme seuraavan vuoden puolelle. Kuten todettu, lopun alun merkit alkavat olla vahvasti läsnä, nimittäin laulu alkoi tulla etenevissä määrin mukaan bändien ohjelmistoon ja monet yhtyeet ottivat solistin mallinaan Cliff Richard & The Shadows. Hyvä esimerkki on uudistunut The Sounds, jonka solistiksi ryhtyi rumpali Johnny Liebkind, joka oli saavuttanut ennakkomenestystä Fazerin kanssa kilpailevalle Scandialle tekemällään soolosinglellä ”Hymyhuulet”. Tässä vaiheessa eli lokakuussa rautalanka sai mennä ja tehdä tilaa laulubiiseille; kokoonpanon ohjelmistoon ei jäänyt kuin aivan muutama instrumentaali näytteeksi, ”Emma” tietenkin yhtenä. Monet yhtyeet pitivät silti vielä solisteista huolimatta rautalankaakin kohtuullisesti biisilistoillaan.
Lokakuun Suosikki 100-hittitilasto on vielä suhteellisen lohdullista luettavaa rautalangan kannalta. Mainittakoon tilastosta tässä välissä, että sijat 1-50 perustuvat levymyyntiin, sen sijaan loppusijat ovat enemmänkin suuntaa antavia ja nojaavat sekä spekulaatioihin ja ennakko-odotuksiin. Letkavillitys nosti The Adventurersin ”Letkajenkan” peräti sijalle 9, bändin ”The Wind” oli sekin hyvin mukana (39.). Aiemmin sijalla 10 ollut The Strangersin ”Kolme kitaraa” oli pudonnut 21 askelmaa, sen sijaan The Soundsin ”Muurari” ja ”Emma” pitivät lähes asemansa (19. ja 42.) kuten myös The Esquiresin ”Juokse sinä humma” (29.) sekä The Scaffoldsin ”Katariinan kamarissa” (32.). Myös Rautalanka Oy:n ”Hepokatti” oli yhä mukana loppupeleissä sijalla 85.
Uusia suomilankoja oli listalle noussut peräti viisi, parhaimpana Heikki Laurilan ”Kuolleet Lehdet” sijalle 34 sekä toiseksi parhaimpana ”Säkkijärven polkka” (68.). Amatööriyhtyeistä parhaiten menestyi The Esquires nostaessaan listoille kaksi levytystä ”Me tulemme letkaa” (71.) ja ”Mustalainen” (74.). Hyvänä kakkosena seurasi The Avengersin ”Taikayö” (83.) ja siinähän ne sitten olivatkin. Suomisähkökitaran osuus ei kuukauden sisään ollut vähentynyt kuin yhdellä biisillä ja ulkomaisia levytyksiä oli niitäkin vielä kohtuullisesti mukana, harvana uutena tulokkaana mainittakoon The Surfarisin ”Wipe Out” (77.). Tilastollisesti Suomen rautalankakuningas oli The Esquires kolmella esityksellään, mutta ei aivan käytännössä. Varsinaisen myyntitilaston kärkeen oli noussut Elviksen ”Devil in the Disquise”.
Mutta, mutta, sijalla 93 vaani huomaamattomana tuntematon uhka, mikä tulisi hyvin nopeasti antamaan rautalangalle kovemman iskun kuin kukaan osasi edes kuvitella, siitä kuitenkin vasta seuraavassa osassa enemmän. Nelososasta voidaan silti jo etukäteen todeta, ette ole kuulleet vielä mitään!
Hannu Nyberg, suomirocklogi
Edellisessä osassa vihjattiin rautalankaa nurkan takana vaanineesta vaarasta. Uhka alkoikin käydä toteen loppuvuonna 1963 kun The Beatles valloitti Suomessa myyntitilaston ykköspaikan marraskuussa esityksellään “Twist And Shout”, varsinainen beatlevillitys antoi kuitenkin odotuttaa itseään kevättalveen 1964, jolloin rautalangan peli oli pelattu siltä erää. Ei kuitenkaan aivan kokonaan, nimittäin levyrintamalla oli vielä aikamoista vipinää kun suomalaiskansallista tangoa ja rautalankaa alettiin naittaa oikein todenteolla. Tämä oli lähinnä ammattilaiskokoonpanojen heiniä, amatööreistä ainoastaan The Esquires hyväksyttiin joukkoon. Tyylistä oli jo kolmososalla muutama edustava näyte ja tässä ja seuraavassa osassa tulee lisää. Sen sijaan puhdasoppisen twistpohjaisen rautalangan julkaiseminen loppui singleformaatissa muutamaa ilahduttavaa poikkeusta lukuun ottamatta käytännössä kokonaan ja uudet tuulet alkoivat puhaltaa tälläkin rintamalla.
Mukaan tälle ja seuraavalle osalle on otettu myös yksityisiä kotiäänityksiä laajentamaan tuolloisen suomilangan kokonaiskuvaa. Tärkeimmät näistä ovat rumpali Pertti Kilpeläisen Philips-nauhurillaan tekemät äänitykset vuodelta 1963, jotka päätyivät lp-muotoon vuosina 1981-83. Ne on muuten editoinut julkaisukuntoon itse Esa Pulliainen, jota kaikkien rautalangan ystävien on syytä kiittää kädestä pitäen ja paljosta.
Helmikuun 1964 Suosikin tilasto puhuu omaa karua kieltään, suomirautalankaa edusti enää The Adventurersin laskusuunnassa oleva “Letkajenkka” sijalla 55. Lisäksi tilastossa räpisteli yksi esitys Herbert Katzilta ja yksi The Vostok All Starsilta. Ainoa ulkomainen rautalankalevytys oli The Spotnicksin “Valentina” (87.) Ykkösenä oli Jan Rohden laulettu “Doin´ The Jenka”, mikä taisteli urheasti brittipopin rynnistystä vastaan, mutta se sota oli tuomittu jo hävityksi. Sen sijaan Suosikki n:o 5/1964 tarjosi pienen yllätyksen kun The Savagesin “Sataman valot” oli sijalla 48. ja loppusijoille oli noussut sekä The Adventurersin “Blueberry Hill” (88.) että The Caretakersin “Lenhovda City” (89.), näitä on kuitenkin syytä pitää lähinnä marginaali-ilmiöinä. Ykkösenä oli The Swinging Blue Jeansin “Hippy Hippy Shake” ja The Beatlesilla oli peräti neljä esitystä Top 20:ssa.
Levysarjan tulevalla viidennellä ja samalla viimeisellä osalla on tarjolla lisää arkistojen herkkupaloja. Tuottajat uskovat niiden aiheuttavan samanlaista rautalankahekumaa kuulijoissa, jota he itse ovat kokeneet. Koettakaapa pysyä siihen asti pöksyissänne!
Hannu Nyberg, suomirocklogi
Kun 60-luku alkoi taittua yli puolenvälin oli rautalangan tilanne, että se käytännössä oli Suomessa mennyttä kalua, lähestulkoon pannassa. Yhtäkään amatööriyhtyeiden rautalankasingleä ei enää sillä vuosikymmenellä julkaistu ja muutenkin sähkökitarainstrumentaalit olivat enemmän kuin harvassa. Myyntitilastoihin ei ulkomaisillakaan kitaralevyillä ollut enää mitään asiaa.
Vuosi 1965 oli käytännössä viimeinen, jolloin Suomessa enää levytettiin rautalankaa, ja silloinkin lähinnä ulkomaisille markkinoille. Seuraavana vuonna tehtiin kaksi kitarabiisiä lp-levyille, vuodelta 1967 ei löydy mitään, vuodelta 1968 sentään vielä yksi ammattikitaristin single. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö Suomessa olisi enää tehty kitarainstrumentaaleja. Toki, mutta ne alkoivat hyvin pian olla tyyleiltään sen laatuista itseriittoista tilutusta ja vingutusta, ettei pahemmasta väliä.
Käytännössä meni seuraavan vuosikymmenen loppupuolelle ennen kuin rautalangan kunnia alkoi hiljalleen palautua. Tänä päivänä tilanne on todella hyvä ja laskusuuntausta ei aivan lähiaikoina ole näköpiirissä. Kaiken konemusiikin rinnalla ihmiset osaavat arvostaa yhä oikeaa soittamista.
Sarjan viidennellä ja samalla viimeisellä osalla on jälleen tarjolla herkkupaloja rautalangan kultakaudelta, joukossa tälläkin kertaa muutama julkaisematon arkistojen aarre. Saamme myös nauttia lisää Pertti Kilpeläisen yhden mikrofonin äänitysihmeistä. Suuri osa nyt tarjolla oleva materiaalista on vuosia ollut vaikeasti saatavilla vain pienipainoksisilla vinyyli- tai cd-julkaisuilla.
Julkaisijatiimi onnittelee toisiaan hyvin tehdystä työstä ja kiittää kaikkia uskollisia rautalangan ystäviä, jotka ovat tehneet tämän levysarjan mahdolliseksi. Kaikkiaan sarjassa julkaistiin 160 tallennetta, mikä on oikeastaan hämmästyttävän suuri luku. Ikävä kyllä eräitä äänitteitä oli tilanpuutteen vuoksi pakko jättää pois, mutta hätä ei ole ollenkaan tämän näköinen. Sillä vaikka sarja nyt loppuukin niin vielä on tulossa extralevy, jolla puuttuvat makupalat julkaistaan sekä niiden ohella hieman tuoreempiakin genren harvinaisuuksia. Jess!
Hannu Nyberg, suomirocklogi
Sadoin Sähkökitaroin -levysarjan tuottajat eivät unissaankaan osanneet arvata, että viisi täyteen ahdettua cd-levyä eivät riitä kaikelle julkaisemisen arvoiselle materiaalille. Päinvastoin, hieman ihmeteltiin millä viimeinen osa saadaan täyteen. Myös sarjan suosio pääsi yllättämään. Niinpä sarjaa oli jatkettava tällä extra-levyllä, itse asiassa tämän jälkeen on tulossa vielä toinen!
Laajentaaksemme suomilangan historiallista perspektiiviä olemme hieman venyttäneet aikahaarukkaa vuodesta 1968 eteenpäin ja mikäli levykoodia ei mainita, niin kaikki muut äänitteet ovat aikaisemmin julkaisemattomia.
Kun rautalangan suosio oli lopahtanut Suomessa käytännössä lähes kokonaan 60-luvun puolivälissä, kesti yli kymmenen vuotta ennen kuin sitä alettiin rehabilitoida. Ensiksi julkaistiin 1977 The Soundsin kokoelma-lp ja perässä tulivat The Strangers sekä Finnish Graffiti osa 1. Tästä alkoi uusi nousu, jonka myötä rautalankaa alettiin taas levyttää. Lopullisesti rautalanka palasi suomalaiseen elämänmuotoon The Agentsin suosion myötä.
Hannu Nyberg, suomirocklogi
Rautalanka alkoi taas 1970-luvun lopussa olla jonkin verran suosittua Suomessa ja sitä levytettiin jälleen pitkän tauon jälkeen. Tässä yhteydessä tulee muistaa, että asialla eivät olleet pelkästään isot levy-yhtiöt vaan yllättäen eniten rautalankahistoriallisesti kunnostautui seuraavina vuosina Olle ”Mr. Rautalanka” Salon levymerkki Rautalanka Records, mikä julkaisi lähinnä ep-levyillä enemmän kuin kunnioitettavan määrän aikakauden suomilankaa. Eikä varmaankaan ole pelkkää sattumaa, että merkille ovat aikoinaan levyttäneet sekä tämän levysarjan vastaava tuottaja että allekirjoittanut. Ja kuten kädessäsi olevasta levystä voi todeta, niin levymerkki on yhä hyvässä hapessa.
Sadoin Sähkökitaroin -kakkosextralevyllä tuotantotiimi repäisee kunnolla ja avaa ovet sepposen selälleen laajentaen näkökulmaa hieman odottamattomaan suuntaan. Nimittäin mukaan on otettu yksi radikaalisti vuoden 1963 valtavirrasta poikkeava esitys - saksofoni-instrumentaali! Esityksellä ei todellakaan säestävää yhtyettä lukuun ottamatta ole mitään tekemistä rautalangan kanssa, mutta olisi ollut anteeksiantamaton synti tulevia sukupolvia kohtaan jättää tämä ainutlaatuinen äänitys julkaisematta.
Tällä osalla myös aikajanaa on hieman venytetty voidaksemme esitellä mahdollisimman monia hieman syyttä suotta unohduksiin jääneitä yhtyeitä.
Hannu Nyberg, suomirocklogi
Sadoin Sähkökitaroin-sarjan kolmosextralevyllä ja samalla sarjan ehdottomasti viimeisellä osalla tuotantotiimi pistää tanssiksi koko rahalla hieman tavallista eksoottisemman musiikin säestyksellä, nimittäin 1960-luvun alun suomalaisen ja saksalaisen havaijimusiikin! Asiaa ja syitä ei kannata tässä sen enempää selvitellä, itse kuuntelemalla jokaiselle selviää mistä on kysymys. Ero rautalankaan ei ollenkaan ole niin suuri kuin joku aluksi saattaa kuvitella. Esimerkiksi monen suomalaisenkin yhtyeen ohjelmistoon kuulunut ”Sleepwalk” on alunperin soitettu steelkitaralla, jota on vaikea äänestä tai ulkonäöstä erottaa havaijikitarasta.
Myös aikajanaa venytetään lisää, tällä kertaa toiseen suuntaan. Suomessa tehtiin jo ennen rautalankakautta muutamia sähkökitarainstrumentaaleja, joista esimerkkinä yksi harvinainen single.
Extra-sarja oli vakaasti tarkoitus lopettaa jo kakkososaan, mutta sitten tiimi joutui PAKON eteen. Aiemmin on ollut puhetta The Soundsin kadonneesta radionauhasta vuodelta 1962. Sitä ei ole löydetty, sen sijaan yhtyeen aiemmin tuntemattomat radioäänitteet seuraavalta vuodelta tulivat yllättäen esiin. Niinpä ei jäänyt paljon vaihtoehtoja eli päätimme vielä jatkaa projektia ja julkaista nauhan erittäin suurta ylpeyttä tuntien, voidaan jopa sanoa tämän pyhäinjäännöksen kruunaavan koko sarjan.
Hannu Nyberg, suomirocklogi
THE ESQUIRES
Vaikka Sadoin Sähkökitaroin -levysarja on lopetettu jo kaksi kertaa niin silti taas tullaan entistä ehompana. Mistä on kysymys? Yksinkertaisesti siitä, että sarja on antanut ehkä liian yksipuolisen kuvan 1960-luvun alun kitarayhtyeistä ja niiden esittämästä musiikista. Se kun ei kaikkien kohdalla suinkaan ollut pelkkää instrumentaali-twistiä vaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa moni yhtye esitti myös lauluohjelmistoa. Nyt puhutaan siis ajasta ennen Beatlesia.
Tuotantotiimi totesi, että tätäkin osastoa on vihdoin aiheellista julkaista suurelle yleisölle cd-muodossa, vinyylillähän vastaavaa materiaalia onkin jonkin verran vuosikymmeniä sitten ollut tarjolla. Aivan erinomainen esimerkki lauluohjelmiston suhteen oli keväällä 1962 perustettu Esquires, jossa laulettiin Eeron ja Jussin voimin heti kohta alusta lähtien. Itse asiassa Raittisen veljekset olivat jo ennen omaa bändiä laulaneet kerran muutaman biisin Strangersin, Suomen virallisesti ensimmäisen rautalankayhtyeen, solisteina. Jos joku ei sattuisi tietämään, niin Eerolla ja Jussilla oli jo takanaan kahden vuoden ura rocklaulajina, mikä selvästi on vaikuttanut ohjelmistonkin valintaan.
Esquiresin perusti kaksi veljesparia, Raittiset sekä Kari ja Reijo Bergström. Levyn kuunneltuanne huomaatte kuinka taitava, monipuolinen ja tyylitajuinen kitaristi Reijo on, kaikki sujuu tangosta twistiin. Basisti Karin siirryttyä syksyllä 1962 Strangersiin hänen tilalleen tuli Reijon kanssa aiemmin rockia soittanut ja laulanut sekä myös levyttänyt Jorma Kalenius. Esquiresissa hän ei kuitenkaan enää halunnut laulaa soolona.
Kun Raittiset liittyivät vuorostaan vuotta myöhemmin Soundsiin, Jussin paikalle pestattiin kitaraan ja solistiksi rockveteraani Timo Jämsen (oik. Keijo Ahola), joka oli jo sekä esiintynyt että levyttänyt Strangersin kanssa. Eeron vapautuneelle rumpupallille istahti osaava Petteri ”Peter” Snell. Levyllä ovat äänessä molemmat kokoonpanot tai itse asiassa kolmaskin ja vielä neljäs kaupan päälle. Nimittäin Eeron ja Jussin laulaessa rumpuihin siirtyi Jorma Kalenius, jolta puolestaan Reijo Bergström nappasi basson. Joskus lauletuilla live-esityksillä oli mukana myös vieraileva rumpali, jolloin muut soittajat Eeroa vaille hoitivat omat instrumenttinsa. Kaikki äänitteet ovat muusikko Pertti Kilpeläisen yhdellä mikrofonilla Philips-nauhurilleen tekemiä vuonna 1963 Helsingin Haka-kerhossa. Äänityksistä ei ole säilynyt mitään nauhoituspäivämääriä tai sen kummempaa muutakaan informaatiota. Hyvällä onnella mukana voi olla pari tallennetta jo edelliseltäkin vuodelta. Esityksistä kannattaa huomata, että ainoastaan kuusi niistä ovat aiemmin julkaistuja vuonna 1981. Kaikista teknisistä ja muista mahdollisista puutteistaan huolimatta nyt julkaistavat, etenkin lauletut, äänitteet ovat dokumenttiarvoltaan korvaamatonta suomalaista rockin ja varhaisen popmusiikin (live)historiaa ja ajankuvaa. Tältä ajalta ei tiettävästi ole muilta yhtyeiltä säilynyt vastaavaa materiaalia, jos sellaista edes koskaan on tallennettukaan. Keikkanauhoitusten lisäksi levy vie kuulijat kärpäsinä kattoon Esquiresin harjoituksiin, missä tehdyillä äänityksillä saatetaan paikoin puhua ja antaa ohjeita musiikin päälle. Aivan hulvatonta menoa on bändin ”Lotta Lovin´”-laulubiisin harjoittelu esityskuntoon. Ja ihan hyvä siitä tulikin.
Esquiresin tarina on kerrottua huomattavasti laajempi ja pidempi. Ja se jatkuu vielä, bändi toimii nimittäin tänäkin päivänä soolokitaristinaan yhä Reijo Bergström! Sen lisäksi Eero ja Jussi ovat molemmat vuorollaan esiintyneet bändin solisteina. Ympyrä on sulkeutunut. Silti ei voi olla ajattelematta, että jospa Raittiset ja Bergströmit kerran vielä...?
Hannu Nyberg, suomirocklogi
PS Asiaan sinänsä mitenkään liittyvänä bonuksena levyllä on mukana äärimmäisen harvinainen rock and roll-äänitys vuodelta 1957. Hollantilainen Herman de Jong tuli Suomeen 1956 ja esiintyi 15 vuoden ajan niin solistina kuin basistinakin lavoilla ja ravintoloissa ennen kuin palasi kotimaahansa.
Sadoin Sähkökitaroin -levysarjan tuottajatiimi ei edes ajatellut, että sarjasta tulisi pidempi kuin viisi osaa, saati sitten peräti kymmenen. Näin kuitenkin pääsi vuosien mittaan käymään. Oli siis pienen juhlan paikka ja sen kunniaksi päätettiin edellisen osan tavoin tehdä kokonaan 60-lukulaista vintagemateriaalia sisältävä levy kun kerran hyvää ja harvinaista tavaraa yhä löytyi hallustamme. Sarjassa on nyt julkaistu päälle 300, joista yli 200
60-luvulta, sähkökitaramusiikkiin liittyvää äänitettä. Ja se on paljon se näin pienessä maassa.
Tällä juhlalevyllä artistit ovat lähes kaikki tuttuja aikaisemmilta osilta, joten isommat esittelyt eivät liene tarpeen. Joitakin poimintoja kuitenkin levyn sisällöstä. Tamperelainen SHARPERS jatkaa hyväksi havaitulla Shadows-linjalla, lisäksi ääneen pääsee myös solisti JACK. STEELERS on vauhdissa tutulla tyylillään, ikävä kyllä bändin solistilta Sammy Babitzinilta ei ole löytynyt yhtään äänitystä.
WANDERERS ei jää pekkaa pahemmaksi. Erikoisuutena levyllä on bändin rumpalin PERTTI KILPELÄISEN rumpusoolo, ei huono. Mieluusti olisimme julkaisseet myös yhtyeen erään kokoonpanon komppikitaristisolistia Willya (Kari Kuuva) vaan mitään ei löytynyt, kuva sentään. Lauluosastosta löytyy sen sijaan BO LUTHER, häntä tosin ei säestä rautalankabändi, mutta taustalla soittavalla HARRI SUTISELLA on oikea soundi, Harrilta on mukana myös oma esitys. Bo ja Harri olivat aloittaneet rock- ja skiffleyhtyeessä The Canistro Brothers vuonna 1957. Bo oli jo aiemmin samana vuonna ansioitunut Suomen Elvis-kilpailussa sijoittuen toiseksi
ÄNKI LINDQVIST on mukana ensisinglellään vuodelta 1962 syystä, että säestämässä on SAVAGES. Rautalangan historian kannalta merkittävää on, että kyseessä on ensimmäinen kerta kun oikea suomalainen kitarayhtye on päässyt levylle. Harvinainen single ei todellakaan edusta terävintä kitarabeatia, mutta jostainhan aina on aloitettava.
EERON ja JUSSIN sekä ESQUIRESIN hieman unohduksiin jäänyt ja vaikeasti löydettävä single seuraavalta vuodelta ei sekään vielä ole täyttä asiaa vaikka siinä rautalankabändistä lauletaankin. Levy tehtiin bändin ensimmäisen singlen Juokse sinä humma yhteydessä kun levy-yhtiö niin vaati. Laulusingle esitettiin television Nuorten Tanssihetkessä syystä, että ohjelman tuottaja Paavo Einiö ei halunnut bändin soittavan Hummaa, mikä olisi kilpaillut markkinoista Einiön oman levy-yhtiön bändin, Strangersin kanssa.
Ahvenanmaalainen ANACONDAS tarjoaa muutamat tukevat livebiisit ja Mikkelin REBELS kehittämänsä veikeän ja omaperäisen sovituksen Saku Sammakosta. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, todellinen löytö, varsinainen arkistojen aarre, HEIKKI LAURILAN Apache mitä todennäköisimmin vuodelta 1961! Äänitteen alkuperä on hieman epäselvä ja valitettavasti biisin alkurummutus on pyyhkiytynyt nauhalta pois, muutenkin tallenteen tekninen taso on se mikä se on, mitä kovasti pahoittelemme. Kaikesta huolimatta, tämän syvemmälle suomalaisen rautalankamusiikin juurille tuskin on mahdollista kaivaa. Jokainen suomilangan oikea ystävä ymmärtää sanomattakin suorittaa ensikuuntelun asennossa seisten.
HANNU NYBERG, suomirocklogi
Levyn saavat kunnian aloittaa Eero ja Jussi. Euroviisuehdokas 1965 on alun perin julkaistu levyllä The Boys-yhtyeen säestyksellä, mutta nyt on tarjolla karsinnoissa esitetty orkesteriversio. Veljekset ovat samana vuotena mukana myös aiemmin julkaisemattomalla The Soundsin nimellä Japanin markkinoille tarkoitetulla ”Kasakkatangolla”, minne se ei koskaan päätynyt. Näiden esitysten myötä muistelemme lämpimästi tänä vuonna kuollutta Jussia ja kaikkea sitä, mitä hän sai aikaiseksi pitkän uransa aikana. Voin vakuuttaa, ettei se ollut aivan vähän.
Eddy & The Lightnings oli aikoinaan suosittu kokoonpano erityisesti Hämeenlinnan seudulla ja levyttikin kolme singleä. Nyt kuultava esitys on tosin julkaistu nimellä Eddie.
Kokoonpanosta Tony Ramon & Blue Combo ei ihan heti löydy tarkempaa tietoa - sitä on jopa luultu ulkomaalaiseksi. Alun perin bändi oli itse asiassa Erkki Liikasen yhtye. Tony oli oikealta nimeltään Reijo Hirvelä, joka sittemmin levytti omalla nimellään enemmänkin. Blue Combo teki muutaman keikankin jolloin kokoonpano oli suunnilleen Reijo Hirvelä (laulu/kitara), Erkki Liikanen (laulu/rummut), ex-Strangers Kari Bergström (basso) ja Roy Rabb (steelkitara).
The Savages levytti rautalankakaudella eniten Suomessa, nyt on tarjolla kaksi radioäänitettä. Soundit ovat mitä ovat, nyt ratkaisee harvinaisuusarvo. Kaksi muuta esitystä on julkaistu aiemmin, mutta päädyimme ottamaan mukaan myöhemmin muokatut stereoidut versiot. Yleensä jälkistereot on tuomittu epäonnistumaan, mutta mitäpä sanotte näistä?
Timo Jämsen & The Esquires on myös tuttu ja turvallinen tapaus, jolta olemme aiemmin jo julkaisseet yhden ”Yyterin twist”-version. Tämä on julkaisematon kakkosotto samasta sessiosta. The Wanderers on sekin ollut hyvin edustettuna aiemmin, mutta löysimme vielä yhden biisin. The Four Devils on ollut mukana vain yhden biisin verran joten tässä toinen.
Tänä vuonna tuli kuluneeksi 60 vuotta siitä kun julkaistiin yksi Suomessa klassikon aseman ansainnut biisi, The Loaferis & Ronny: ”Se jokin sinulla on”. Bändin nimi oli singlen etiketissä väärin, oikea muoto on Loafers. Levytystä kuulee vieläkin joskus radiosta ja se on pitänyt pintansa monen sekä tanssi- että rockyhtyeen ohjelmistossa. Tämä on siinä mielessä erikoinen tapaus, että biisillä ei 1964 ollut minkäänlaista listasijoitusta, sitä paitsi se oli singlen b-puoli. A-puolen ”Diggety doggety” oli hittikamaa, mutta valitettavasti ruotsalainen The Streaples ehti ensin nousten versiollaan Suosikin tilastossa parhaimmillaan 20 ensimmäisen joukkoon. Suomiversio vilahti kuitenkin kerran radion ”Kahdeksan kärjessä” -ohjelmassa kolmossijalla. Alun perin biisi oli jenkkiläisen Johnny Cooperin levytys (1962).
B-puoli oli brittiläistä tekoa , Gerry and The Pacemakersin ”You´ve Got What I Like”, mikä julkaistiin lp:n täytteenä 1963. Säveltäjä oli solisti Gerry Marsden, joka ei myöhemmin millään ollut uskoa sen olevan hänen biiseistään tunnetuin Suomessa. Vuonna 1964 laulu julkaistiin myös singlen b-puolella ja mikä hämmästyttävintä, jopa suomipainoksena. Siitä se ilmeisesti löydettiin suomeksi levytettäväksi. Sen ja ”Diggety doggetyn” käänsi Juha Vainio. Junnun sanoitusdiskografian mukaan ”Diggety” oli hänen kahdeksas levytetty sanoituksensa, kääntöpuoli vasta 24.
The Loafersin alkumuoto oli tanssiyhtye, mutta rautalankakuumeen iskettyä Suomeen The Soundsin ”Emman” myötä vuonna 1963 kaikki muuttui - haitarit ja torvet vaihdettiin sähkökitaroihin ja otettiin uusi nimi. Bändi oli Lahdesta ja soitti aluksi instrumentaaleja ja kuten levyltä voi todeta, hyvin soittikin.
Rautalankainnostus meni kuitenkin varsin nopeasti ohi ja laulua oli syytä alkaa ottaa ohjelmistoon. Bändissä soittanut Jouko Kuitunen kertoi alkuvuonna 1965 Iskelmässä, että solistiksi alkoi Karri (Ilkka Kaivola) 1963, mutta pesti loppui heti kohta syksyllä Karrin jouduttua armeijaan. Karrin liittymisestä löytyy eriävää muistikuvaa, mutta pidättäydyn kirjallisessa aikalaistiedossa.
Kun The Loafersissa ei ollut lauluhalukkuutta omasta takaa niin uusi vakituinen solisti oli jostain hankittava. Sellainen löytyi keikkamatkalla 1963 Haminan syysmarkkinoilta, joilla esiintyneen karhulalaisen The Freedomsin solisti Aatos Bollström värvättiin Lahteen ja nimettiin Ronnyksi. The Freedomsin komppikitaristina toimi Aimo ”Lusu” Ahlqvist, jokamyöhemmin ajautui rikollisille poluille ja ammuttiin 1995.
Vaikka The Loafers & Ronnyn ensisingle ei listoilla juhlinut, keikkaa ja julkisuutta pukkasi, jopa sopimus esiintyä Maunu Kurkvaaran suunnittelemassa ”Rautalankahurmio” -elokuvassa. Ikävä kyllä elokuvaa ei koskaan tehty. Keikkoja soitettiin kesällä 1964 tavaton määrä lähinnä Suomen Tivolin kyydissä. Suosio oli hurja - 15 revittyä esiintymisasua. Sitten kävikin niin, että Ronny hyppäsi sivuun ja palasi kotikonnuilleen jatkaen uraansa enemmänkin iskelmäsolistina. Hän kuoli auto-onnettomuudessa helmikuussa 1971.
Ronnyn ja yhtyeen äänitteitä on säilynyt kiitettävä määrä. Tekninen taso ei aina täytä normeja, mutta meno on aitoa ja todistaa Ronnyn taitojen laaja-alaisuuden ”Tutti Frutista” ”Vihreisiin niittyihin”. Ronnyn henkilökohtainen suosikki oli Paul Anka ja häntä jopa nimitettiin Suomen Paul Ankaksi. Varmistetun tiedon mukaan aiemmin julkaisematon materiaali on vuodelta 1963, levytykset 1964.
Syksyllä 1964 solistiksi palasi Karri. Samassa rytäkässä vaihtui jokunen soittajakin, syy oli armeija. Karrin kanssa tehtiin single ”Anna pois” / ”Ota pois”, joka jäi täysin paitsioon eikä sitä ole aiemmin uudelleenjulkaistu. Bändi jatkoi vielä vuoden 1965 puolella, tietoa viimeisestä keikasta ei ole säilynyt.Tämä oli The Loafersin tarina tiivistettynä. Tai ei aivan, nimittäin 1967 bändin ensimmäisestä singlestä ilmestyi vielä uusintapainos.
HANNU NYBERG, suomirocklogi
Kovat kannet, 260x260mm, 324 sivua, runsaasti värisivuja, ennen julkaisemattomia kuvia, täydellinen diskografia... Ovh. 39,- NYT KAUPOISSA! Tai: sadoinsahkokitaroin@gmail.com (39,- sis. postikulut.)
Facebookkiin
